Blogi: Merja Julkunen 13.5.2024
Yksinkertaistaen työhyvinvointi voidaan selittää työhön ja yksilöön liittyvien ominaispiirteiden kautta. Työhön sisältyy aina kuormittavia vaatimuksia sekä kuormitusta ehkäiseviä ja motivoivia voimavaroja. Korkeat työn vaatimukset ja vähäiset työn voimavarat johtavat työuupumukseen. Korkeat työn voimavarat ja riittävät haastevaatimukset ovat puolestaan yhteydessä korkeampaan työn imuun. Lisäksi työntekijän erilaiset henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat sekä työuupumukseen että työn imuun.
Teorian tasolla työhyvinvoinnin yhtälö vaikuttaa yksinkertaiselta. Käytännössä tilanne on toinen. Ihmisten erilaisuudesta johtuen työympäristöt koetaan eri tavalla. Persoonallisuutemme ja kehitettävissä olevat piirteemme vaikuttavat tähän suuresti. Esimerkiksi pystyvyysusko, optimistisuus ja itsesäätelytaidot ovat tärkeitä tutkimushaaroja tässä kohdin.
Tietyt piirteet ovat haitallisempia tai edullisempia työhyvinvoinnin näkökulmasta. Tästä voisi päätellä, että ratkaisu on rekrytoida tietyn tyyppisiä ihmisiä organisaatioon tai laittaa ihmiset valmennukseen meditoimaan stressinhallintataitojen parantamiseksi. Tutkimusten mukaan tämä ei kuitenkaan riitä. Pitää kehittää myös itse työtä ja sen rakenteita. Ei ole myöskään eettisesti kestävää jättää työhyvinvointia pelkästään yksilön vastuulle.
Lisäksi työtä ja sen rakenteita sekä johtamista kehittämällä päästän työhyvinvoinnin vaalimisessa jo pitkälle. Pitää kuitenkin huomioida, että työn vaatimuksia ja voimavaroja syntyy sekä organisaatio- että yksikkötasolla. Eri tasoilla syntyvät vaatimukset ja voimavarat vaikuttavat toinen toisiinsa vastavuoroisesti.
Yksikkötasolla tehtävät työn kehittämisen toimet eivät välttämättä vaikuta, jos huomioidaan koko organisaation olosuhteet. Riittääkö esimerkiksi tiimihengen kehittäminen ylläpitämään työhyvinvointia, jos organisaatio elää hyvin kilpailullisessa toimintaympäristössä kustannuspaineineen? Ei ole eettisesti kestävää sekään, että organisaatiotason haasteiden vaikutukset jätetään yksikkötasolle ratkaistavaksi. Työnohjaajan näkökulmasta katsoen tämä on kuitenkin hyvin yleinen ilmiö.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Ihmisellä ei ole erillisiä voimavaroja sekä työlle että vapaa-ajalle. Se, mitä tapahtuu vapaa-ajalla, heijastuu myös työhön ja päinvastoin niin hyvässä kuin pahassa.
Lopputulemana törmäämme työhyvinvoinnin kompleksisuuteen, mikä tekee sen kehittämisestä haastavaa, mutta ei mahdotonta. Työyhteisöissä tarvitaan vain entistä laajempaa näkökulmaa ja työhyvinvoinnin kompleksisuuden ymmärtämistä kehittämistoimia suunniteltaessa.
Kirjoittaja, Merja Julkunen, on työelämän kehittäjä, työnohjaaja STOry ja yrittäjä. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa itsemyötätunnon yhteydestä työuupumukseen ja työn imuun.
Voit lukea lisää Merjan ajatuksia hänen kotisivujensa blogeista tai LinkedInistä.
Kuva: Studio PSV Reijo Koirikivi